Viime viikon treenit

Aurinkoista viikonalkua! Tai ainakin täällä Seinäjoella oli aivan upea aurinkoinen pakkasaamu. Kävin jo haukkaamassa happea läheiseltä kuntopolulta ja imin auringonsäteitä itseeni. Sainpa suoritettua hyväksytysti myös kuntosalivalmentajakokeen, joten nyt olen sitten virallisesti Trainer4You kuntosalivalmentaja!:) Sitä lähdin juhlistamaan salille selkätreenillä.

elokuvaViikonloppu sujahti nopeaan. Perjantai-iltana oli herkkujen aika, ja no sitä herkkua taisi olla koko viikonloppu. Katsottiin elokuva ”Selviytyminen”, joka kertoi Aasian tsunamista erään perheen tarinan. Itkin jo alusta asti, jotenkin niin älyttömästi tämä leffa kosketti, kun ollaan Thaimaaseen maana älyttömästi ihastuttu. Kaikki se tuska mitä siellä on koettu, tuntuu nyttemmin olevan mennyttä ja asian kanssa on vain siellä elettävä. Meri on huikea osa maapalloa, ja sen voima voi olla valtava. Tälläkin hetkellä Filippiineillä on hirveitä tuhoja taifuunin jäljiltä. Ärsyttävää oli se, että uutisankkuri jopa hieman joku aika sitten vitsaili sillä että ”eihän Suomeen nämä myrskyt vain kantaudu?”, kun antoi vuoron säämiehelle…Ei tainnut tuolloin ymmärtää asian vakavuutta.

Mä en rupea pelkäämään luonnon mullistuksia matkaillessani, vaan mä luotan siihen että mun päivät on etukäteen kirjoitettu, enkä pysty niihin mitenkään vaikuttamaan. Toki välillä se hurjan suuri meri pistää mietityttämään.

Eilen taas pillitin Titanicin parissa, vaikka osaan varmaan leffan vuorosanatkin ulkoa. Se on kyllä kaikkien aikojen elokuva. Muistan kun käytiin katsoo se isän ja pikkusiskon sekä kaverin kanssa. Siitä on jo aika kauan kun oli vuosi 97 mut silti tuntuu että se on äskettäin. Isänpäiväkin oli eilen ja piti taas muistuttaa omaa iskää siitä kuinka tärkeä hän on.

Mutta pitkästä aikaa ajattelin jakaa teille mun treeniviikko ykkösen. Eli toistomäärät liikkuivat 10-12 paikkeilla ja salitreenejä kertyikin viikkoon viisi. Aerobisia treenejä yhteensä neljä. Ja kaikenkaikkiaan hyvä treeniviikko takana.

Maanantai

Sali: Rinta, olkapäät + Kuntospin 55

Nyt on penkissä kehitytty selkeästi. 12 toistoa tuli joka sarjassa (yhteensä 4 työsarjaa) täyteen kun painona oli 37,5 kg. Olen ottanut myös etunojapunnerrukset haasteeksi itselleni. Haluan kehittyä niissä lisää, niin että parikymmentä etunojaa menisi ihan vaivattomasti. Tällähetkellä etunojapunnerruksia menee montakymmentä, mutta aina on kehitettävää. Haluan mukaan kepeyden.:D
En tiedä lopullista tavoitetta vielä lukuina. Olkapäille sain tosi poltteen smithissä pystypunnertaen. Hyvä treeni.:)
Kuntospinnissä painoi edellisen perjantain spinnikoulutus. Mut muutoin mahtava tunti ja sali täynnä, jee.:)

Tiistai

Sali: Selkä, takaolkapäät ja vatsat + Kuntospin 45

Aamun kuntospin herätti hyvin. Iltapäivästä salitreeni. Leukoja olen nyt alkanut tehdä kuminauhalla avustettuna. On muuten kätevä apu toi kuminauha! Soutuliikkeet oon nyt vaihtanut taljassa tehtävään yhden käden soutuun. Apuna remmi jotta mun raasunpienet kädet saa otteen pysymään kahvassa. Selkälihaksissa tuntui! Kuten myös vatsalihaksissa kun tein taas pitkästä aikaa vatsiksia taljassa pallon päältä. Oikeen yököttävä liike.:D

Keskiviikko

BODYSTEP + Kuntospin 45

Oli vähän kipeähkö olo, tai fiilis että flunssa olis tulossa. Hieman jännitti jaksamisen puolesta, mutta hyvin meni, kun tankkasin energiaa. Porukka taas aivan mahtavaa.

Torstai

Kädet

Olen hieman muutellut mun jakoja niin että teen kädet yhtenä treeninä. Hauis on mulla lihas johon toivoisin enemmän muotoja, joten mikäs sen parempi kuin ensin väsyttää mun vahvempi lihas sieltä toiselta puolelta kättä, eli ojentajat. Aika hyvän yhdistelmän sain tällä. Tangolla tehtävä hauiskääntö on aina yhtä inhottava. Olisko sinne hauikseen tullut mitään? 😀 Pullistella täytyy aina välillä ja todeta että hidasta on, mut ehkä sinne jotain on lisää saatu.:) Vertauskuvaa täältä. Eri kuvakulma toki..Mut ehkäpä hieman näkee että kehitystä olisi tapahtunut.

Perjantai

Jalat + alaselkä

Oiii, oodi etukyykylle!! Olen aina pitänyt sitä vaikeana liikkeenä jolla olisi vaikea edistyä. No ei mulla nytkään ollut kyydissä kuin se 40 kiloa mutta oi mikä tuntuma etureisiin ja mikä syvä kyykky tällä liikkeellä onnistuukaan! Vielä toki on opeteltavaa käsien kanssa että saisin ne asettumaan ja tangon asettumaan mahdollisimman hyvin siihen eteen. Mutta harjoittelu kehittää ja tämä liike todellakin tuntui seuraavana päivänä kun kävelin pienillä koroilla kaupungilla. Myös maastaveto on ilmestynyt ohjelmistoon ja pitkästä aikaa tein perus askelkyykkyä smithissä sekä pakarapotkua taljassa. Aivan mahtavia liikkeitä kaikki!

Lauantai

Rinta + vatsat

Innostuin vielä lauantai iltana tekee treenikiertoa alusta, ja rinnat päästiinkin viimeviikolla tekee kaksi kertaa. Penkissä tein nyt 10 toistoa 4 sarjaa ja painoina 40 kiloa. Muita rintalihasliikkeitä oli nyt jopa kolmen liikkeen edestä. Lisäksi tein lankkutyyppisiä staattisia vatsoja yhteensä kuuden minuutin ajan powerplatella. Aluksi vuorikiipeilijää kyynärnojassa tärinä päällä minuutin ja perään lankkua pallo jalkojen alla minsa. Sitä toistin kolmesti. Perään sivulankkua nostoilla. Muuten tuntuu kun nauraa.:)

Siinäpä viimeviikkoa! Tuleva viikko korkattu. Mulla on nyt vähän tukkoinen olo ja huomasin että se vaikutti negatiivisesti salitreeniin. Jännityksellä katsotaan mikä on jaksaminen spinningissä. Joudun ottaa nyt iisimmin jotta ei sairaudet pääse isosti iskemään. On tärkeää höllätä ajoissa eikä vetää tukka putkella.
Piristystä viikonalkuun!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *